Ilman ansiotuloja tai ensisijaisia etuuksia oli viime vuonna yli 44 600 kotitaloutta. Määrä kasvoi kolmella tuhannella.
Yhdysvalloissa New Yorkin pörssit sulkeutuivat maanantaina nousussa, ja kaksi Wall Streetin pääindekseistä ylsi uusiin ...
Veljeksiä syytetään turvallisuussalaisuuden paljastamisesta ja toisen puolisoa avunannosta tekoon. He ovat kiistäneet ...
Suomi esiintyy tänä vuonna Euroviisujen ensimmäisen semifinaalin ensimmäisellä puolikkaalla. Asiasta kertoo Euroopan ...
Kansalaisaloite päihdehuollon uudistamisesta etenee eduskuntaan. Kansalaisaloite sai kerättyä tarvittavat 50 000 ...
Suomen miesten jääpallomaajoukkue avasi MM-kotiturnauksensa Porissa vakuuttavalla esityksellä kaatamalla Yhdysvallat 14–1.
Jyväskylän Rantaväylällä sattui maanantai-iltana Vaajakosken rampin kohdilla kahden henkilöauton välinen kylkikolari, jossa ...
Tanska on torjunut vaatimukset yksiselitteisesti. Pääministeri Mette Frederiksen on varoittanut, että pakottaminen voisi ...
Jyväskylän yliopiston väitöskirja tutkii Suomen metsälain muutoksia ja niiden vaikutuksia arvokkaisiin elinympäristöihin.
Seuraavat ottelut: 13. 1. Ruotsi–Hollanti, Suomi–Unkari, Norja–USA, 14. 1. Hollanti–Suomi, Norja–Ruotsi, USA–Unkari, 15. 1.
Miljardööri Elon Muskin omistaman sosiaalisen median alusta X:n Grok-tekoäly on saanut useamman maan viranomaiset varpailleen ...
Jyväsjärven retkiluisteluradan avaaminen riippuu nyt siitä, miten jää vahvistuu lähipäivinä. Radan avaamisesta ja ...